keskiviikko, 17. helmikuuta 2010

Da Vinci -koodi

Maanantaina alettiin luokan kanssa katsomaan elokuvaa Da Vinci -koodi ja eilen katsottiin se loppuun. Olin lukenut sen kirjana, mutta elokuvaa en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Siksi olin innoissani tämän elokuvan näkemisestä ja täytyy sanoa, etten pettynyt yhtään.

Elokuvan alussa Silas-niminen tappaja murhaa Jacques Saunièren. Ennen kuolemaansa Saunière jättää kuolinpaikalleen viestin, joka on salakirjoitettu ja ainoastaan professori Robert Langdon pystyy murtamaan koodin. Hänen avuksensa saapuu Sophie Neveu, Ranskan poliisin kryptologi.

Elokuvan aikana selviää, että Saunière oli Siionin luostarin suurmestari. Luostarin tehtävänä on suojella pyhää Graalia, eli Maria Magdalenan sarkofagia. Maria Magdalenan uskotaan olleen Jeesuksen vaimo ja luostarin tehtävänä on suojella Jeesuksen ja Maria Magdalenan elossa olevia jälkeläisiä.

Elokuva on täynnä vauhtia ja toimintaa, enkä kyllästynyt kertaakaan elokuvan aikana. Elokuvassa oli myös melkoisia juonenkäänteitä. Tosin kirjan lukeneena en yllättynyt yhdestäkään juonenkäänteestä, vaan tiesin kaikki juonenkäänteet ennalta, mikä välillä hieman ärsytti.

Kaiken kaikkiaan elokuva oli kuitenkin hyvä ja sellaiselle, joka ei ole lukenut kirjaa, elokuva tarjoaa varmasti melkoisesti yllätyksiä kaikkien yllättävien juonenkäänteidensä ansiosta.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti